Petolinnut julistettiin lainsuojattomiksi 1700-luvulla, mm. siksi että ne kilpailivat samasta ravinnosta ihmisen kanssa ja saalistivat kotieläimiä. Vaino jatkui aina 1960-luvulle asti. 1970-luvulla maassamme pesi enää vain 35 merikotkaparia ja poikasia syntyi 4. Kun linnun suojeluun herättiin, merikotkakannan kasvamiselle nousivat esteeksi ympäristömyrkyt. Kotka on huippupeto ravintoketjun yläpäässä, ja ympäristömyrkyt kerääntyvät pitkäikäiseen, jopa 40-vuotiaaksi elävään lintuun.
Lyijy on edelleenkin iso uhka kotkalle, syynä metsästäjien käyttämät lyijyhaulit, jotka siirtyvät saalislinnuista kotkiin. Lyijyä on käytetty kaikkialla niin pitkään, että sitä on maaperässä ja ilmassakin. Nykyään kiellettyjen DDT:n ja PCB:n kaltaiset ympäristömyrkyt mm. heikensivät munien kuoret. Kotkien pitkä ja vaarallinen talvimuutto Keski-Eurooppaan kävi niille kohtalokkaaksi, ja sielläkin oli ravintona ympäristömyrkyillä kyllästetty ravinto.
Särkisalossa toimi 1980-luvulla oma linturyhmä, joka ruokki yli 20 talvea kotkia. Ruokinta alkoi siten, että särkisalolaiset nuorukaiset Hannu Ekblom ja Timo Helle löysivät Niksaaressa voimalinjoihin kuolleen joutsenen. Paikalla oli maakotka. Hannu ja Timo pakkasivat soputeltan ja kamerat ja leiriytyivät Niksaareen kuvatakseen maakotkaa. Pakkasta oli lähemmäs -20 °C. Kameroiden diafilmit katkeilivat ja pojat olivat kylmissään. Kotkaa ei näkynyt missään. Siitä alkoi kuitenkin pohdinta, että lintuja voisi ruokkia.
Linturyhmä otti yhteyttä sikatiloihin ja sopi ruhojen noudosta. Haaskalle vietiin vuosien kuluessa n. 50 000 kg lihaa, joita haettiin lopulta 35 lähialueen sikalasta. Ruhot olivat myrkyttöminä turvallista ravintoa. Norrbyssä oli kolme sikalaa, ja kun sika jostain syystä kuoli, ruho noudettiin salaiselle kotkien ruokintapaikalle Niksaareen. Talviruokinta oli raskasta ja hankalaa, ruhoja kuljetettiin pelkästään vetämällä hiihtäen, myöhemmin pulkalla vetäen, autojen takabokseissa ja peräkärryillä. Moottorikelkat eivät tuolloin olleet vielä kovin yleisiä. Peräkärryille hankittiin varastopaikaksi kaatopaikalle tuotu kontti, jotta kenenkään ei tarvinnut omalla pihalla säilyttää haisevaa kulkupeliä.
Särkisalossa valmistettiin myös piilokojuja, joista saatettiin seurata kotkia. Nykyään merikotkien pesiä voidaan kuvata droonien avulla.
Suomen kotkarenkaiden lukijamestari Hannu Ekblom on vuosien varrella rengastanut 728 merikotkaa ja kontrolloinut kaukoputkella yli 3000 merikotkan renkaat. Nykyään renkaista on helpompi tehokkaiden kameroiden ja tietokoneen avulla saada rengastustiedot. Renkaat sijaitsevat molemmissa jaloissa, toinen on aluerengas ja toinen vuosirengas ja numerosarjoja on yksinkertaistettu.
Keväällä 2022 Hannu sai parhaana päivänä yhdeltä ainoalta kontrollilukijalta 11 rengastamansa kotkan havainnot. Hannu toteaakin, että se on rengastajalle kaikista mieluisin palkkio rengastustyöstä. Havaintoja tulee Ruotsista, Virosta ja myös mm. Saksasta.
Kymmeniä vuosia WWF:n kotkaihmiset kiipesivät kotkien pesille rengastamaan ja tutkimaan poikaset. Kotkien talviruokinta loppui 2000-luvun alussa, kun niiden katsottiin selviytyvän itse. 2019 voitiin todeta, että maassamme syntyi yli 550 merikotkan poikasta.
Nuori merikotka, kuva Dick Forsman, suomenluonto.fi. Artikkeli "Tunnista: merikotka vai maakotka?"
Merikotka on yleinen näky Särkisalossa. Niillä on talvella tapana odotella verkkokalastajien ”sivusaaliita”. Yksi kotkista on huomattavan iso. Pitkältä etäisyydeltäkin näkee heti kotkan ylväyden ja suuruuden. Kutsumme sitä nimeltä Elisabet. Olisi mielenkiintoista tietää miten vanha Elisabet on.
Tämän jutun kirjoittaja näki ensimmäisen merikotkansa 1980-luvun lopussa, kun kanta oli juuri lähtenyt elpymään. Sattui niin, että tuli loikoiltua rannalla selällään ja kiikaroitua lentokoneita. Kesätyöt lentoemäntänä ja pitkät lomapätkät olivat syynä moiseen toimeen. Joka ainoa lentokone lensi tuolloin Särkisalon yli kohti Gotska Sandötä. Valmiiksi taivaalle suunnatussa kiikarissa näkyi yllättäen merikotka!
Lähde: WWF julkaisut ja Hannu Ekblom
